Tiimiin haetaan vahvistuksia
Lappeenrannan Tanssiurheilijat on urheiluseura, jonka toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön. Jokainen seuran pienempiä tai suurempia tehtäviä hoitava on mittaamattoman arvokas tekijä seuralle. Nyt haemme vahvistusta tiimiimme, jotta saamme seuran toimimaan entuudestaan upeammin ja laadukkaammin. Liittymällä tiimiimme pääset kehittämään seuran toimintaa ja tuomaan omia ajatuksiasi tulevaisuuden kehityksestä esille. Näin mahdollistat myös seuran jatkuvuuden ja tulevaisuuden kasvun. Tule mukaan!
Talousvastaava
Talousvastaavan toimenkuvaan kuuluu tällä hetkellä seuraavia tehtäviä:
Hoitaa seuran taloutta tehtyjen päätösten mukaisesti
Seuraa tulojen kertymistä yhdessä rahastonhoitajan kanssa
Huolehtii ostolaskujen oikeellisuudesta ja niiden välittämisestä rahastonhoitajalle maksuun
Vastaa seuran kirjanpidon hoidosta sekä tilinpäätöksestä
Huolehtii tilinpäätöksen tarkastettavaksi toiminnantarkastajalle
Laatii kassavirtalaskelman
Vastaa kustannuspaikkalaskennasta ja hankkeiden seurannasta
Vastaa kirjanpitokirjojen ja tositemateriaalin säilyttämisestä ja arkistoinnista (kirjanpitokirjat 10 vuotta, tositteet 6 vuotta tilikauden päättymisestä)
Esittelee talouteen liittyvät asiat hallitukselle ja vuosikokoukselle
Valmistelee yhdessä hallituksen kanssa talousarvioesityksen syyskokoukselle
Huolehtii muista hallituksen antamista tehtävistä
Kehittää taloushallinnon prosesseja.
Seuralla on käytössä Netvisor -ohjelmisto kirjanpidon ja reskontrien hoitoon.
Rahastonhoitaja
Rahastonhoitajan toimenkuvaan kuuluu tällä hetkellä
Seuran laskujen ja kulukorvausten maksaminen
Seuran jäsenten laskuttaminen ja maksujen seuranta 2-5 kertaa vuodessa
sekä laskutukseen liittyviin kyselyihin vastaaminen
Esiintymisten, tapahtumien ja mainosten laskuttaminen yhteistyökumppaneilta (satunnaista)
Talousvastaavalle tiliotteiden ja maksuliikenteen raportointi kuukausittain
Salivastaava
Salivastaava organisoi treenisalien varauksia koko seuralle
Seuralle haetaan salivuorot kaupungilta kerran vuodessa
Salivastaava järjestelee syksyisin ja keväisin korvaavat salivuorot YO-kirjoitusten ajaksi
Poikkeussalivuorojen organisointi ja viestintä jäsenille
Harjoitusolosuhteiden kehittäminen paremmiksi puitteiden osalta
Tehtävään saa perehdytyksen ja tuen muulta tiimiltä
Sometiimiläisiä
Seuralla on aktiivisessa käytössä Facebook ja Instagramin sometilit.
Uutta sisältöä tuotetaan jatkuvasti ja mikäli sinua kiinnostaa tuottaa somekanaviin uutta sisältöä kuvien, tekstien tai videoiden muodossa, niin olet tervetullut mukaan inspiroivaan tiimiin
Tehtävää voi hoitaa säännöllisesti tai projektiluonteisesti
Nuorisovastaava
Nuorisovastaava parantaa lasten ja junioreiden harrastamisen laatua seurassa
Tehtävässä parannetaan olemassa olevia seuran prosesseja
Ohjaajien ja valmentajien kouluttautumista ja kehitystä tuetaan
Viestintä hallituksen, ohjaajien ja vanhempien välillä
Innostavien leirien, tapahtumien ja tempauksien suunnittelu ja toteutus
Kilpailevien lapsien ja nuorien tukihenkilö
Lapsi- Aikuinen ryhmä 1 ohjaaja
Ryhmässä ohjataan 1-2 vuotiaita seuran hurmaavia pienimpiä. Ohjaaja saa esitykseen valmiin koreografian sekä muita tunnilla tanssittavia koreografioita. Varhaiskasvatuksen kokemus nähdään etuna tai aiempi työskentely pienten lasten kanssa. Uusille ohjaajille tarjotaan seuran maksamaa koulutusta. Ohjaajan iloinen ja innostava asenne on todella tärkeää seuran arvojemme mukaisesti.
TanssiTimantti ryhmä ohjaaja
Ryhmässä ohjataan 7-9 vuotiaita seuran lapsia. Ohjaaja saa esitykseen valmiin ammattivalmentajien valmistaman koreografian. Aiempi työskentely lasten kanssa ja ohjauskokemus katsotaan etuna. Uusille ohjaajille tarjotaan seuran maksamaa koulutusta. Ohjaajan iloinen ja innostava asenne on todella tärkeää seuran arvojemme mukaisesti.
Mikäli olet kiinnostunut jostain mainitusta tehtävästä ilmoittaudu maililla: lappeenrannan.tanssiurheilijat@gmail.com.
Tehtäviin hakuaika voimassa lokakuun loppuun asti. Tehtävissä aloitetaan perehdytyksellä loppuvuonna yhdessä sovitun aikataulun mukaisesti.