Lasten ja junioreiden kisaryhmät 2024-2025
Etsimme uusia ja motivoituneita tanssijoita kisaryhmiimme!
Torstaina 2.5.2024 järjestetään Latino Show kisaryhmien hakutilaisuus kaudelle 2024-2025.
Kisaryhmiin saavat hakea kaikki tanssista kiinnostuneet, tärkeintä on positiivinen asenne ja halu oppia uutta.
Hakutilaisuus on normaali tanssitunti, eikä sitä tarvitse turhia jännittää. Myös kaudella 2023-2024 tanssineet kilpailijat osallistuvat hakutilaisuuteen, sillä uudet koreografiat rakentuvat hakutilaisuuden perusteella - ja tietysti nähdään myös, miten tanssijat toimivat yhdessä. Hakutilaisuudessa ovat mukana päävalmentajana Emma ja apuvalmentaja Sanna.
Toukokuun lopulla pidetään 2 koreografialeiriä, joilla harjoitellaan kisakoreografiaa. Leirit ovat arkena klo 16-19 välillä tarkemmat päivät ilmoitetaan aikataulujen vahvistuttua. Heinäkuu lomaillaan harjoituksista. Elokuussa aloitetaan starttileirillä. Varsinaisesti syyskausi starttaa to 31.8.2024. Joukkueet harjoittelevat kauden aikana 2 kertaa viikossa.HAKUTILAISUUS
Kimpisen lukion alasali (Pohjolankatu 2, Lappeenranta)
Torstaina 2.5.2024 (aikataulu tarkentuu pian)
Hakutilaisuuksista muodostettavat ryhmät:
- Latino Show - Lapset (2013 syntyneet tai sitä nuoremmat)
- Latino Show - Juniorit (2009-2012 syntyneet)
Osallistumiskustannus on 10 € /hlö. Maksu suoritetaan käteisellä hakutilaisuudessa.
Kauden 2024-2025 kilpailukalenteria ei vielä ole julkaistu. Kun päivät julkaistaan näistä tiedotetaan, jotta päivät voi varata kalenterista. Joukkuelaiset sitoutuvat osallistumaan latinoshowcupiin ja SM-kilpailuihin, 3-6 kilpailut/vuodessa.
Päävalmentajana Emma Vikman
Emma on energinen ja innostava tanssin opettaja. 4 MM-kultaa, 1 MM-hopea ja yli 20 SM-mitalia Latinoshow -kilpailuista puhuvat puolestaan Emman osaamisesta valmentajana. Meille Lappeenrantaan huippu valmentajamme tulee Kotkasta, jossa Emma valmentaa lapsia, nuoria ja aikuisia latinoshowtanssijoita ja kilpatanssijoita Kymenlaakson menestyneimmässä tanssikoulussa. Emma on palkittu FDO liiton vuoden koreografi stipendillä vuonna 2022.
TIETOA LATINO SHOW:sta
Latino Show:ssa tanssitaan tanssiurheilupohjaisia latinalaistansseja (samba, cha cha, rumba, paso doble ja jive) yksin, pareittain tai ryhmässä. Latino Show –teos voi olla rakennettu joko yhden tanssilajin ja -rytmin varaan tai siinä voidaan yhdistää useita tanssilajeja tai -rytmejä.
Laji on melko uusi ja sen suosio on kasvanut viimeisten 10 vuoden aikana. Lajin harrastajien määrä on kasvanut kilpailutoiminnan myötä ja nykyään lajia harrastavat lapset, juniorit ja aikuiset.
Latino Show -tanssissa tavoitteena on harrastajan tanssitaidon kehittäminen lattarilajeissa. Tanssitaito sisältää tanssitekniikkaa, lajinomaista tanssillista liikkumista painonsiirtoineen ja vartalonkäyttöineen, yksittäisten askeliten tyylinmukaista suorittamista ja näiden kaikkien yhdistämistä tanssiksi.