Lappeenrannan Seurakilpailut 18.10.2020 valitettavasti perutaan

09.10.2020

Lappeenrannassa valmisteltiin vauhdilla Seurakilpailuja sunnuntaille 18.10. Valitettavasti joudumme nyt ilmoittamaan, että kilpailut on päätetty tänään 9.10.2020 perua. Peruuttamisesta päätettiin Lappeenrannan Tanssiurheilijoiden hallituksen kesken.

Koronasta aiheutuvan epävarmuuden vuoksi osallistujia ilmoittautui harmillisen vähän. Seuran omien parien lisäksi ilmoittautui muualta Suomea todella poikkeuksellisen vähän osallistujia. Pienen osallistujamäärän vuoksi seuramme hallitus päätti, että kilpailuja ei kannata järjestää. Perusteena on taloudellisten syiden lisäksi se, että eri kilpailuluokissa ei saataisi kunnon kilpailua aikaiseksi. Tämä ei palvele kilpailijoita eikä yleisöä. 

Sairaanhoitopiirimme Eksote on eilen antanut suosituksen mm. kasvomaskeista urheilutapahtumissa ja vedonnut meitä jokaista käyttämään harkintaa tapahtumiin osallistumisessa. Näin ollen oli myös odotettavissa, että emme saisi seurakilpailuumme kovasti toivomaamme yleisöä paikalle.

Lappeenrannan Tanssiurheilijat haluaa olla vastuullinen tapahtumajärjestäjä ja huolehtia kaikkien terveysturvallisuudesta, joten kilpailujen tämänkertainen peruuttaminen nähdään myös koko Suomen tanssivan yhteisön kuin paikallisen yleisön puolesta parhaimmaksi vaihtoehdoksi.

Olemme perinteikkäänä ja maineikkaana kilpailujen järjestäjänä tunnettu seura ympäri Suomea. Motivoitunut tiimimme kohdistaa nyt katseen tulevaisuuteen ja varmaa on, että Lappeenrannassa tullaan vielä järjestämään upeita kilpailuja.

Kiitämme kaikkia talkoolaisia ja järjestelyissä mukana olleita! Erityiskiitos kuuluu kilpailujen pääorganisaattorille Sanna Salulle, joka teki lukuisia tunteja ja hienoa työtä järjestelyiden eteen.

Olemme myös mahdollisimman pian yhteyksissä kaikkiin ilmoittautuneisiin, lipunostajiin ja kilpailujen yhteistyökumppaneihimme tapahtuman peruuntumiseen liittyvissä asioissa. 

Mukavaa ja turvallista syksyä kaikille!

Ystävällisin terveisin

Mari Kangasmäki
Puheenjohtaja
Lappeenrannan Tanssiurheilijat Ry.