Historia

Tanssiurheilun historiaa
(Lajien synty ja seuran historia)

Lajien synty

"Sen jälkeen, kun ihminen oli oppinut kävelemään kahdella jalalla, alkoi tanssin opettelu."


Kilpatanssin juuret ovat 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun Englannissa, yläluokan tanssiaisissa. 1900-luvun vaihteessa tanssi tuli suosituksi myös työväenluokan keskuudessa kansan tanssisalien myötä. Tanssikilpailut saavuttivat suosiota 1920-luvun alussa ja vuonna 1924 perustettiin yhdistys, jonka tehtävänä oli tanssimusiikin, -askeleiden ja -tekniikoiden standardisointi. [lähde: Dancescape's Quick History of Ballroom Dancing & Dancesport]

Vakiotanssit

Viidellä vakiotanssilla on kaikilla oma alkuperänsä, rytminsä, temponsa ja tekniikkansa, mutta myös yksi yhdistävä tekijä: kaikkia tanssitaan parina (mies ja nainen) tanssiotteessa.

Suljettu tanssiote

Vakiotanssien suljetun tanssiotteen juuret ovat 1500-luvulla, jolloin miehillä oli miekat vyöllään. Koska suurin osa miehistä on oikeakätisiä, oli tarkoituksenmukaista pitää miekkaa ja tuppea vyön vasemmalla puolella. Näin ollen miehen oli helpointa ottaa nainen oikeaan kainaloonsa ja tarjota vasen kätensä, johon nainen tarttui saadakseen lisätasapainoa tanssin aikana.

Naisen vasemman kämmenen lepääminen miehen oikean olkapään päällä on jäännös ajalta, jolloin mies teki aina aloitteen ja nainen joko hylkäsi sen tai hyväksyi asettamalla kätensä miehen olkapäälle. Nykyisinkin mies vie ja nainen seuraa, eli mies on pääasiassa vastuussa tanssisuunnista ja kuvioista.

Wienin valssi

Ensimmäisen kerran 3/4-rytmiin tiedetään tanssitun Ranskan Provencessa vuonna 1559 kansantanssia nimeltä Volta (italiaa, suom. käännös), eli alusta asti tanssiin on kuulunut se, että pari pyörii tanssiessaan. 1500-luvulla Volta nousi suosioon Länsi-Euroopan kuninkaallisissa hoveissa. Seuraavalla vuosisadalla se kuitenkin kiellettiin moraalittomana Ludvig XIII:n hovissa. Eräs ensimmäisiä 3-jakoisia sävellyksiä oli Playfordin julkaisema Hole in the Wall vuonna 1695.

Vuonna 1754 ilmestyivät Saksassa ensimmäiset varsinaiset valssit. Ei tiedetä varmasti, onko Valssilla ja Voltalla mitään yhteyttä keskenään, vaikka saksan kielen "waltzen"-sana viittaa myös kiertämiseen tai pyöritykseen. Jälleen tanssi aiheutti moraalista kritiikkiä. Siitä huolimatta valssista tuli suosittu Wienissä 1800-luvun alussa ja vuonna 1812 se esiteltiin Englannissa nimellä Saksalainen valssi. 1800-luvun aikana tanssi vakiinnutti asemansa ja saavutti suosiota Josef ja Johann Straussin musiikin myötä.

Hidas valssi

Valssin suosion myötä siitä syntyi 1800-luvulla monia muunnelmia, jotka nimettiin syntyalueensa mukaan. Itävallan Ländl ob der Enns-alueella syntynyttä variaatiota alettiin kutsua nimellä Ländler. Sitä tanssittiin samoin pyörien kuin valssia, mutta hitaammalla tempolla. Vielä hitaampi muoto Wienin valssista, Boston, syntyi 1870-luvun tienoilla Amerikassa.

Hidas valssi kehitettiin nykyiseen muotoonsa Ländlerista ja Bostonista Englannissa noin v. 1910. Tanssijat alkoivat hyödyntää hitaampaa tempoa lisäämällä tanssiin kuvioita, jotka tekivät sen mielenkiintoisemmaksi esittää ja katsoa.

Vakiotango

Alunperin Tango on Espanjalainen flamencotanssi, joka emigroitui Etelä-Amerikkaan maahanmuuttajien myötä. Sen vaikutus Vakiotangon syntyyn on kuitenkin epäilyksenalainen. Tangano, orjien mukana kulkeutunut afrikkalainen tanssi on todennäköisempi edeltäjä. Vuosien saatossa muualta tulleet tanssit yhdistyivät muihin "Uuden maailman" tansseihin: esimerkiksi Argentiinassa Buenos Airesin slummeissa Kuubalaiseen kansantanssiin Habaneraan 1800-luvun lopulla, jolloin syntyi Milonga. Vuosisadan vaihteeseen mennessä tanssi oli saavuttanut myös ylempien yhteiskuntaluokkien hyväksynnän. Eurooppaan tanssi saapui 1910 ja kiinnostus kasvoi pian tangomaniaksi Pariisissa, Lontoossa ja New Yorkissa. Rudolph Valentinon filmi The Four Horsemen and the Apocalypse (1921) kasvatti vielä tangon suosiota.

Milongan luonne on hyvin pehmeä, yksityinen tanssi, jossa visuaalinen paino on jalkatyöskentelyllä. Tämä luonne muuttui dramaattisesti Pariisissa 1930-luvulla, kun tanssiin yhdistettiin muille vakiotansseille ominainen ylävartalon asento ja staccato-liikkeet. Visuaalinen painopiste siirtyi ylävartaloon ja päähän, mikä on edelleen ominaista tämän päivän vakiotangolle. Tätä tanssia on usein käytetty esimerkkinä irrationaalisesta tanssista.

Slow Foxtrot

Viktoriaanisella aikakaudella 1800-luvun loppupuolella tanssittiin 4/4 tahtilajista tanssia, jota kutsuttiin nimellä One Step tai Two Step. Vernon ja Irene Castle esittivät sitä yökerhossa nimellä Castle walk ja Harry Fox teki siitä suositun Ziegfeld Follies -showssa New Yorkissa 1913. Kerrotaan, että Foxtrot on saanut nimensä ainakin osittain Harry Foxin mukaan. Aiemmin termiä Fox Trot käytettiin armeijassa tietystä hevosen askelluksesta, joka on erityisen pehmeä ja jota näin ollen on voitu käyttää kuvaamaan tanssia, jolle myös on ominaista pehmeä ja liukuva liike. Kolmas mahdollisuus nimen syntyyn on kettu (engl. fox) itse. Sanotaan, että ketulla on erikoinen askellus eläinkunnassa: sen jäljet ovat samalla viivalla. Aluksi foxtrotia tanssittiin juuri näin ja vasta 1950-luvulla kehittyi uusi tekniikka, jossa vasemmalla ja oikealla jalalla on oma erillinen "latunsa" lattialla.

Alkuperäistä Foxtrotia tanssittiin 160 iskua minuutissa. 1920-luvun alussa juoksuaskeleet hylättiin ja korvattiin rauhallisemmilla. Vuonna 1927 lähtien tanssi on maailmanlaajuisesti kehittynyt kahdeksi eri muodoksi: Slow Foxtrotiksi ja Quickstepiksi.

Quickstep

Quickstep kehittyi Foxtrotin nopeammasta versiosta sekä Charlestonista, Black Bottomista ja Shimmystä Paul Whitemanin yhtyeen Britannian vierailun (1923) jälkeen.

Charlestonin sanottiin olevan peräisin Cape Verden saarilta, ja se kehittyi Charlestonin satamassa tummaihoisten satamatyöntekijöiden tanssiksi. Vuonna 1923 se tuli suosituksi myös valkoisten keskuudessa Ziegfeld Follies -showssa Running wild. Tanssi tuli pian maailmanlaajuisesti suosituksi, mutta sen villi luonne sai monet tanssisalongit kieltämään sen tai asettamaan ilmoituksia, joissa kehotettiin tanssimaan Charlestonia rauhallisesti ("Please Charleston Quietly").

Black Bottom syntyi Detroitin esikaupungeissa, ja tuli suosituksi George Whiten Scandals-shown jälkeen 1926. Vuosina 1910 - 1920 USA:ssa suosittu Shimmy kehittyi todennäköisesti Nigerialaisesta Shika-tanssista, joka kulkeutui Amerikkaan afrikkalaisten orjien mukana.

[Lähde: Don Herbison-Evans: History of modern ballroom dancing]


Latinalaistanssit

Rumba

Rumba on lähtöisin Kuubasta. Sitä tiedetään soitetun jo 1600-luvulla. Rumba on afrikkalais-kuubalaista alkuperää, joka polveutuu neekeriorjuuden ajoilta. Rumba tuli Euroopassa tunnetuksi ensi kerran 1920-luvulla. Alkuun tanssittiin Amerikkalaista ns. neliörumbaa, joka sai nimensä peruskuvionsa muodosta ja jota tanssitaan edelleenkin sekä Amerikassa että Euroopassa. Kilpailuissa tanssitaan ns. cuban rumbaa eli single mamboa.

Paso doble

Paso doble on vanha espanjalainen marssityylinen kansantanssi, jota soitetaan härkätaisteluiden alkuseremonioissa. Ranskassa paso doblea tiedetään soitetun jo vuonna 1790, tosin nopeammalla tempolla kuin nykyisin. Vuonna 1920 Pariisissa järjestetyissä mm-kilpailuissa paso doble käväisi mukana osalajina. Nykyinen paso doble pohjautuu ranskalaisten 1930-luvulla kansantanssista kehittämään esitystanssiin.

Paso doblessa mies esittää matadoria ja nainen härkätaistelussa käytettävää punaista viittaa eli muletaa.

Jive

Jive kehittyi 1930-luvun loppupuolella suosituksi tulleesta lindy hopista, jota tanssittiin swing-musiikin tahtiin. Eurooppaan jive kulkeutui amerikkalaisten sotilaiden mukana toisen maailmansodan aikana. 1940-luvun jitterbugin jopa vaaralliset akrobatiakuviot jäivät pois vuonna 1954. Kansainvälisiin arvokilpailuihin jive tuli viidenneksi latinalaistanssiksi vasta vuonna 1976. Erillislajina siinä kilpailtiin jo 1950-luvulla.

Samba

Samba on kotoisin Brasiliasta, missä sana "samba" on yleisnimi afrikkalaista alkuperää olevalle tanssille. Maailmalle levinnyt samba on saanut rytminsä ja musiikillisen tyylin kansanomaisesta brasilialaisesta sambasta, mutta liikkeen ja esikuvan aikaisemmasta brasilialaisesta maxixe-tanssista sekä afrikkalaisperäisestä lundu-tanssista. Maxixe unohdettiin I maailmansodan aikoihin, mutta sen joitain liikkeitä heräsi henkiin 40 vuotta myöhemmin samban kera. Samba tuli tunnetuksi II maailmansodan loppuvaiheessa. Kilpatanssina tanssittu samba eroaa olennaisesti karnevaalisambasta.

Cha-cha

Cha-cha on rytmillisesti uusin latinalaistanssi. Kuubasta maailmalle 1950-luvulla levinneen cha-cha:n rytmi on peräisin mambosta. Soitettaessa mamboa käytettiin kolmea eri rytmityyliä. Näistä ns. triple-mambo on cha-chan:n perusrytmi: viisi liikettä tahtia kohti. Itse liikkeet kehitettiin jivestä. Alkuun painotettiin rytmitystä 1-2-cha-cha-cha. Pian kuitenkin todettiin, että näin jäi olennainen tahtiosa painottamatta ja aitojen kuubalaisten muusikoiden käyttämä 1-2-3-cha-cha hyväksyttiin ainoaksi oikeaksi rytmiksi.


Lappeenrannan Tanssiurheilijoiden historiaa

Seuran historiaa

Vuonna 1974 elokuun 15 päivä perustettiin Lappeenrantaan tanssiurheiluseura tanssinopettaja Veikko "Vekarias" Niemelän toimesta. Veikko oli tullut pitämään tanssikurssia Lappeenrannan VPK:n talolle kurssin jälkeen hän kutsui koolle kokouksen, jossa hän esitteli tanssikulttuurin historiaa ja silloisten tanssiurheiluseurojen toimintaa. Kurssilaiset päättivät perustaa välittömästi kilpatanssiseuran myös Lappeenrantaan. Kilpatanssi oli silloin melko tuntematon käsite suurelle yleisölle, osalle lienee vieläkin.

Silloisen seuran nimeksi laitettiin Lapikasta Lappeelleen. Vuoden 1975 vuosikokouksessa tehtiin päätös SVUL:n jäseneksi liittymisestä ja samalla ehdotettiin myös seuran nimen muuttamista, koska tanssiurheiluseura Lapikasta Lappeelleen herätti julkisuudessa epätietoisuutta siitä, mitä seurassamme tanssittiin. Nimi muutettiin virallisesti vuonna 1981 Lappeenrannan Tanssiurheilijat ry:ksi, mikä kuvaa paremmin tanssin luonnetta: se on todella vaativaa urheilua.

Syksyllä 1984 järjestettiin merkkikilpailu, jonka voittaja eli nykyinen seuran tunnus on siitä lähtien koristanut seuran julkaisuja kokousilmoituksista verryttelypukuihin.

Harjoitustilat

Aluksi toimittiin nuorisodiscon ja Pontuksen nuorisotalon tiloissa, jotka saatiin käyttöön kaupungilta. Tanssiurheilu oli uusi laji kaupungissa, eivätkä saadut tilat olleet asianmukaiset. Ne olivat liian pienet ja Pontuksen nuorisotalossa oli kokolattiamatto mutta innostus korvasi pienet puutteet ja alkeet sujuivat siellä aivan hyvin.

Ajan myötä paikkakunnan suosituimmasta tanssipaikasta, VPK:n talosta eli kotoisemmin "Pumpusta", tuli seuran vakituinen harjoituspaikka. Siellä olikin kaupungin paras ja suurin parketti. "Pumppu" oli yhdistävä tekijä seuralaisille: siellä käytiin viikolla harjoituksissa ja lauantai-iltaisin samalla joukolla lavatansseissa. "Pumpun" tanssit lopetettiin vuonna 1979 ja siitä tehtiin kolme elokuvateatteria. [lähde: Tero Puumalainen, Dance'91, Lappeenrannan Tanssiurheilijat ry:n kisajulkaisu]

1980-luvun vuosina seura harjoitteli aina mahdollisuuksien mukaan monessa eri salissa, mm. Kimpisen, Lönnrotin ja Armilan kouluilla, Kourulan toimintakeskuksessa, Lappeenrannan järjestötalolla ja Sonja Tammelan balettikoulun salilla. Harjoitusaikoja järjestettiin vähintään kahdesti viikossa, joista yksi oli ohjattu harjoitus.

1990-luvulla harjoituspaikkoina ovat olleet pääasiassa Kimpisen koulun kaksi salia. Ylioppilaskirjoitukset katkaisevat harjoitusjakson Kimpisessä joka kevät ja syksy. Näiden viikkojen ajaksi pyritään löytämään muita harjoituspaikkoja. Harrastajien määrän ja erilaisten ohjattujen tuntien lisääntyessä myös viikottaiset harjoitusajat ovat lisääntyneet. Kokolattiamatolla aloitettuun ja nyt kahdella isolla parkettilattialla harjoitteluun on sisältynyt tuhansia hikisiä tunteja ja varmaan kyyneleitäkin mutta kuinka keveältä ja helpolta tanssi näyttääkään tuon kaiken harjoittelun jälkeen!

Seuran kasvu

Tanssin harrastajien määrä seurassamme on vuosien myötä ja toiminnan laajetessa uusille saroille pikkuhiljaa kasvanut. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana sekä seuran jäsenten että kilpailevien parien lukumäärä on kymmenkertaistunut. Vuonna 1982 seurassa oli 20 jäsentä ja 2 E-luokassa kilpailevaa paria. 1980-luvulla seura kasvoi vähän kerrassaan ja sadan jäsenen määrä ylitettiin ensi kerran vuoden 1988 jäsenluettelossa. 1990-luvun taitteessa kilpailevia pareja oli jo kymmenkunta ja kilpailumenestystäkin saatiin aiempaa enemmän.

Vuosien varrella on kilpatanssikurssien lisäksi järjestetty lavatanssikursseja, häätanssikursseja ja discotanssia. Tällä hetkellä kilpailevien parien määrä on lähes 20 ja jäsenmäärä melkein 200, mikä selittyy suositun bailatinon ottamisella ohjelmistoon.

Ammattilaisten ohjauksessa

Pieni tanssia harrastava porukka aloitti varovasti, sillä tietämys lajista oli kovin vähäistä. Opettelu tapahtui omin eväin ja lisäoppia haettiin Imatralta ja Kotkasta. Vähitellen, toinen toisiaan opettaen, taidot karttuivat. Kilpailuihin osallistuminen vaati jo ammattivalmentajien ohjausta. Apuun kutsuttiin Ilpo Halinen, joka toimi seuran valmentajana parinkymmenen vuoden ajan. Muitakin ammattilaisia käytettiin tarpeen mukaan. Valmennus tuotti tulosta taitoluokkien nousuna. Omia ohjaajia ryhdyttiin kouluttamaan, kun ohjelmistoon otettiin myös kilpatanssin harrastusryhmät lapsille ja aikuisille.

Kilpailevien parien lisääntyessä ja taitotasojen noustessa myös ammattivalmennuksen tarve lisääntyi. Sitä haettiin Kotkasta ja Helsingistä, kunnes seurassa alettiin toteuttaa järjestelmällistä valmennusohjelmaa. Viime vuosien aikana on järjestetty viikottaiset ryhmätunnit eri taitotasojen kilpailijoille. Kuukausittain käy ammattivalmentajia Helsingistä ja Kotkasta opettamassa sekä latinalaistansseja (Leevi ja Tiina) että vakiotansseja (Katri ja Tapio). Mariia ja Markus käyvät myös antamassa tunteja.

Kilpailut

Ensimmäiset seuran järjestämät aluekilpailut pidettiin Lappeenrannan urheilutalolla vuonna 1987. Siitä lähtien kisajärjestelyt ovat kuuluneet jokavuotiseen ohjelmaan. Vuonna 2002 Lappeenrannassa järjestettiin ensimmäisen kerran Ranking-kilpailut ja tammikuussa 2005 ensimmäisen kerran vakiotanssien SM-kilpailut. Vuonna 2008 järjestettiin European Cup Ten Dance-kilpailu, johon ottivat osaa Euroopan parhaat 10-tanssijat. Kotikisojen lisäksi kilpailevat parit ottavat aktiivisesti osaa muualla pidettäviin tanssikilpailuihin 10 - 20 kertaa vuodessa. Yhteiset kilpailumatkat busilla ovat mieleenpainuvia elämyksiä. Vuonna 1998 Lappeenrannan Tanssiurheilijat oli ensi kerran edustettuna myös Englannissa Blackpoolin tanssifestivaaleilla.

Muuta toimintaa

Kesä- ja talvileirit ovat kuuluneet jokavuotiseen ohjelmaan. Leirien ruoka- ja majoitusjärjestelyissä lasten vanhemmat ovat olleet suurena apuna. Lasten kesäleireillä on opittu tanssin lisäksi muita tarpeellisia elämäntaitoja kuten siivousta, ruoanlaittoa, perunankuorintaa, rentoutumista, suunnistusta, yrttien keräilyä, soutua sekä melontaa. Ulkomaanleirillä päästiin harjoittamaan myös kartanlukutaitoa ja kieliä.

Seuramme jäsenet ovat tehneet yhdessä muutakin kuin tanssineet. Vuosien mittaan on järjestetty bussiretkiä, pikkujouluja, saunailtoja, laiva-bussimatka Riikaan kilpailuihin ja käytiin antamassa lisäväriä myös rajavartioston naamiaisjuhliin. Kilpailevat parit ovat käyneet esiintymässä hyvin monissa erilaisissa tilaisuuksissa.

Lisäksi ovat omat tanssinäytöksemme, joista syksyn 2004 30-vuotisjuhlanäytös "Elvis and Dancing Forever" esitettiin tyylikkäästi kaupungintalon Lappeenranta- salissa.

[lähteet: Seuran vuosikertomukset 1981 - 1999, Lappeenrannan Tanssiurheilijat 30 v -juhlalehti]

| 11.04.2010 |